*

Manolis Huuki Elefteria i thanatos

Avoin kirje Sebastian Tynkkyselle

Arvoisa Sebastian Tynkkynen,

 

Olette olleet maanantain aikana esillä lähes jokaisessa uutismediassa. Ehdotuksesi Perussuomalaisten puoluejohdolle ylimääräisen kokouksen järjestämisestä, jossa äänestettäisiin hallitustaipaleenne jatkosta, on mielestäni edesvastuutonta.

                      Vaatimuksenne yhdessä Aleksi Hernesniemen ja Terhi Kiemungin kanssa on aiheeltaan asiallinen ja ajankohtainen tällä hetkellä. Kuitenkin toimitte parhaillaan lyhytkatseisesti vaatiessanne äänestystä hallitustaipaleen jatkosta.

                      Perussuomalaiset edustaa puolueena yhtä kolmasosaa hallituksen kokoonpanosta päähallituspuolue Keskustan sekä Kokoomuksen kanssa. Ette ole yksin. Me muodostamme yhdessä sen, mitä kutsutaan enemmistöhallitukseksi termin perinteisessä merkityksessä.

                      Koen toimintanne edesvastuuttomaksi, koska mahdollinen lähtönne ja edes sillä vihjailu kaivaa maata meidän kaikkien alta. Olette hallituksessa yhdessä kahden muun puolueen kanssa tekemässä tärkeitä ja myöskin kipeitä päätöksiä. Esittämänne maahanmuutto-asia on kuitenkin vain yksi osa suurta kokonaisuutta prosessissa, jossa hallitus pyrkii saattamaan Suomen oikeille raiteille – eli kuntoon.

                      Valtio-oppia ja poliittista historiaa opiskelevana minun on huomautettava, että politiikka ei ole sellaista, jossa ratkaisuja päivän polttaviin asioihin saataisiin ”nyt” tai ”heti”. Poliittinen päätöksenteko vaatii neuvotteluja, ponnisteluja, keskusteluja sekä yksimielisyyttä. Yhden puolueen enemmistöhallituksia emme voi saada Suomeen, koska Eduskunnassa olevia puolueita on paljon eikä millään ole yli 50 % Eduskunnan paikoista.

                      Toki tunnen empatiaa teidän poliittista asiaa ja sen akuuttiutta kohtaan, mutta politiikassa tulee myös hyväksyä se, ettei kaikkia asioita voi saada läpi sellaisenaan, vaan ne vaativat kohtuullistamista. Myös me Kokoomuksessa olemme joutuneet antamaan periksi sellaisissa asioissa, jotka ovat meitä lähellä. Tätä kutsutaan valtio-opin termein lehmänkaupaksi – ”autamme teitä saamaan asian X läpi vastineeksi avusta meidän asiassa Y”.

                      Koska te olette osa tätä kokonaisuutta, ette ole yksin vaan teidän tulee myös ymmärtää, että edustatte Suomen kansaa myös Perussuomalaisen puolueen ulkopuolella. Aikeenne järjestää äänestys puolueen jatkosta hallituksessa ja mahdollinen lähtö aiheuttaisi suuria ongelmia nykyiselle prosessille. Olemme Suomen osalta tienhaarassa – otamme jatkuvasti lainaa ja yhteiskuntamme on rakennemuutoksen kourissa. Tämä on siis kaikkia suomalaisia koskeva asia, eikä vain kiinni siitä, mitä te Perussuomalaisena ajattelette.

                      Nyt on päätösten aika ja toivoisin teitä henkilökohtaisesti harkitsemaan tätä hallituksesta lähtemisen asiaa uudestaan. Haluan henkilökohtaisesti nähdä teidän puolueen jatkossakin mukana päätöksenteossa. Pohjoisen tilanne turvapaikanhakijoiden osalta laantunee talveen mennessä, sillä kylmenevä sää vähentää turvapaikanhakijoiden liikettä Pohjoisimpia EU-maita kohti ja yleisesti teidän olemisenne hallituksessa on tosiasiallisesti jo nyt vaikuttanut maahanmuuttopoliittiseen kantaan.  Lisäksi hallitus on sisäministerin johdolla ottanut haltuun pohjoisen tilanteen, joka oli muutaman viikon ajan hallitsematonta.

                      Ymmärrän myös huolen siitä, miten sovituista asioista ei ole pidetty kiinni. Tässä tulee kuitenkin muistaa se, että niin arkielämässä kuin politiikassa yllättävätkin muutokset voivat viedä pohjan aikaisemmilta sopimuksilta tai asioilta. Näin kävi esimerkiksi Dublinin sopimuksen kohdalla.

                      Hampaiden kiristelyn sijaan on löydettävä uusi ratkaisu ongelmaan eikä jäädä tuleen makaamaan. Toki hallitusohjelmaa tulisi noudattaa, mutta hallitusohjelmaa on myös pystyttävä muokkaamaan tarvittaessa, jos vallitseva tilanne on muuttunut, kuten pakolaiskriisi on osoittanut.

                      Kuten puheenjohtajanne Timo Soini ja muut puoluejohdosta ovat ilmaisseet, niin hallituksesta lähtö ei ole järkevää – maahanmuuttokysymyksen nostaminen ainoaksi asiaksi pyhälle istuimelle on väärin, koska tällöin ei oteta huomioon suurta kokonaisuutta: on olemassa myös muita politiikan osa-alueita, jotka kuuluvat suureen kokonaisuuteen – kaikki nämä ovat linkittyneinä toisiinsa, eikä niitä voi käsitellä vain yksittäisinä kokonaisuuksina.

                      Tämän takia tarvitsemme edellä mainittua yksimielisyyttä. Joskus on aika haudata sotakirves ja kaivaa rauhanpiippu esille. Puolueenne on toiminut näin kevään hallituksenmuodostuksessa ja istuu sen vuoksi hallituksessa. Toivon tämän jatkuvan myös kevääseen 2019 asti.

 

Ystävällisin syysterveisin

Manolis Huuki – Kokkolan Seudun Kokoomusnuorten Puheenjohtaja, entinen oululainen

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän ManolisHuuki kuva
Manolis Huuki

Tervehdys Uuden Suomen lukijat! Kommentointi näemmä jäi julkaisun yhteydessä pois, mutta avataanpas keskustelu!

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Valtiotieteiden ylioppilaana, sinun olisi paikallaan valistaa myös Petteri Orpoa ministerinvastuusta. Rajojen valvonta on turvallisuuspolitiikkaa ja maanpuolustusta.

Käyttäjän ManolisHuuki kuva
Manolis Huuki

Kiitos palautteesta. Laitoin menneellä viikolla Orpon avustajan kautta palautetta nykytilanteesta.

Jaakko Häkkinen

Tynkkysen ulostulon voi nähdä myös puolueen sisäisenä paimentamisena: että Sebastian yrittää luoda toivoa ja pitää puolueen takana ne äänestäjät, jotka Soini ja kumppanit ovat karkottamassa hallitustoiminnallaan. Perussuomalaiset oli jo alkuaankin monijuurinen puolue, ja joka lohkolle on tarjottava jotain, että nykyinen kannatus ei karkaisi takaisin vanhoille puolueille. Julkisella sisäisellä köydenvedolla annetaan äänestäjille kuva, että puoluejohdon linjaan voi vielä vaikuttaa. Näin ehkä saadaan pidettyä osa niistä äänestäjistä, jotka muuten lähtisivät.

Tietysti hallituskumppaneita kohtaan tällainen "varmistelu" eli äänestäjien kunnioittaminen voidaan nähdä kuten kirjoititkin. Toisaalta Tynkkynenhän vaatii hallituksen seuraavan hallitusohjelmaa nykyistä tiukemmin, eli ei hän sinänsä hallitustakaan ole nakertamassa.

Käyttäjän ManolisHuuki kuva
Manolis Huuki

Kiitos kommentista.

On hyvä asia, että puolueessa ollaan kiinnostuneita äänestäjien preferensseistä (suom. mieltymyksistä). Nykyinen keskustelu tuo hyvin esille, miten Perussuomalaisten osalta heidän sementtiin valettu kivijalkakannatus perustuu mm. maahanmuuttoon.

Valtio-opin piirissä pohditaankin juuri sitä, miten hyvin poliittinen päätöksenteko edustaa kansan tahtoa (on siis responsiivinen = vastaava, eli pitääkö puolueen toiminnan miellyttää kaikkia puoluetta äänestäneitä (vaalien jlk siis) vai enemmistöä.

Täydelliseen vastaavuuteen ei ole aina mahdollista päästä, joten Perussuomalaisten tulisi pyrkiä miellyttämään kannattajakuntansa enemmistöä ja ainakin pyrkiä siihen.

Toki toivon Perussuomalaisten jatkavan hallituksessa, sillä omakohtaisesti löydän puolueesta hyviä asioita ja ei en viittaa nyt maahanmuuttoon, vaan SMP:läiseen hengenperintöön.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Ratkaisuja tarvitaan "nyt ja heti", kun ongelmat tulevat "nyt ja heti".

Rajan sulkemisvaade on aiheellinen, ja se antaisi Suomelle lisää aikaa miettiä muita mahdollisia keinoja (jos niitä ylipäätään on?)

Tynkkynen on aivan oikeassa.

Käyttäjän ManolisHuuki kuva
Manolis Huuki

Yllättäviin ja akuutteihin asioihin tulee vastata ja sisäministeri vastasi tähän pohjoisen tilanteeseen parin viikon viiveellä (ei aiempaa kokemusta Suomessa) perustamalla vastaanottokeskuksen Tornioon.

Kirjeeni ei ottanut kantaa suoraan aiheeseen siihen, minkä vuoksi Tynkkynen vaatii yleiskokousta koolle, vaan siihen, että poliittinen päätöksenteko on nähtävä laajassa näkökulmassa - maahanmuutto on yksi osa koko poliittista prosessia, eli yhden asian takia hallituksen ei pitäisi miekestäni kaatua.

Kiitos kommentoinnista!

Käyttäjän tuukkalampela kuva
Tuukka Lampela

Konsensushakuinen politiikka on toisinaan hyvästä. Toisissa kysymyksissä taas kannattaa konsultoida esimerkiksi tutkijoita ja asiantuntijoita järkevimmän ratkaisun löytämiseksi. Nykyinen hallituksemme ei valitettavasti kuuntele asiantuntijoita eikä järjen ääntä esim. taloustieteen ja talouspolitiikan suhteen, vaan harjoittaa puhtaasti ideologista ja koko kansakunnalle haitallista kansainvälisen pääoman palvontaa ja leikkauspolitiikkaa, aivan kuten muutkin euron jäsenmaat.

Useat asiantuntijat, esimerkiksi Vesa Kanniaisen johtama EuroThinkTank, ovat sitä mieltä että Suomen olisi parasta ottaa rinnakkaisvaluutta käyttöön mitä pikimmiten. Olen lobannut tätä asiaa useamman kerran pääministerille ja "kolmelle ässälle", mutta he eivät kuuntele, taikka eivät halua kuunnella. Todennäköisesti he ovat ideologiansa sokaisemia, enkä tiedä voiko tätä "sairautta" varsinkaan puhumalla parantaa; jos usko on tarpeeksi vahva, mikään ei sitä hetkauta, ei varsinkaan järkipuhe.

Paavo Väyrynen ehkä ainoana suomalaisena poliitikkona ajaa rinnakkaisvaluutta-vaihtoehtoa, suosittelen erittäin lämpimästi tutustumaan hänen hyvin perusteltuun ehdotukseensa:

http://paavovayrynen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2024...

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

Toimituksen poiminnat